Kartta - Franklinin piirikunta (New York) (Franklin County)

Franklinin piirikunta (Franklin County)
Franklinin piirikunta on Yhdysvaltojen New Yorkin osavaltiossa sijaitseva piirikunta. Sen väkiluku oli 50 293 vuonna 2018 ja sen pinta-ala on 4 395 neliökilometriä. Piirikunnan hallintokeskus Malone on myös sen suurin kaupunki.

Piirikunta perustettiin vuonna 1808 ja se on saanut nimensä Benjamin Franklinilta.

Piirikunnan asukkaista 81,7 prosenttia on valkoisia, 6,91 prosenttia intiaaneja ja 5,82 prosenttia mustia. 98,2 prosenttia asukkaista on Yhdysvaltain kansalaisia. Piirikunnan väestön keski-ikä on 40,5 vuotta.

 
Kartta - Franklinin piirikunta (Franklin County)
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko